Kyntömies
Viime neuvolakäynnillä seurasin tyytyväisenä, kun poikaani mittailtiin. Pituutta hän oli kasvanut jo roimasti ja painoa oli kertynyt kuukautta kohden noin kilon verran. Lisäksi omien tutkimuksieni mukaan kaverin kivekset ovat kooltaan kohtuullisen suuret, aivan kuten geneettisesti katsottuna kuuluukin olla.
Kuva ei liity mihinkään
Ennen kotiinlähtöä päätin käydä punnaamassa myös oman painoni. Viime kerrasta oli jo aikaa, sillä painoni ei yleisesti ottaen heittele dramaattisesti. Olen aina ollut solakassa kunnossa ja viimeiset 7-8 vuotta olen painanut sellaiset reilu kahdeksankymmentä kiloa. Tällä kertaa vaaka kuitenkin ilmoitti, että painoa olisi tullut jo lähemmäs yhdeksänkymmentäkiloa. Kasvuvauhtini mahani puolesta oli ollut suurin piirtein sama kuin pojallani.
Suhtauduin yllättävään lihavuustilaani vaadittavalla rauhallisuudella ja hankin itselleni illaksi sipsipussin. Kun sitten illalla nieleskelin kyyneleitäni sipsinmussutuksen ohessa, mietin karua kohtaloani. Tätä menoa kun poika on vuoden parin päästä kaksikymmentäkiloinen, niin itse olen reilusti yli sadan :(
Allekirjoittanut hakemassa sipsiä, kesä 2016
Itsesäälissä rypeminen loppui kuitenkin vielä saman illan aikana, kun kaverini soitti. Vaihdettuamme pakolliset kuulumiset, pääsin hänellekin vuodattamaan omasta pulleasta olemuksestani. Hetken niiskutuksen jälkeen mieleeni tuli uusi ajatus: entä jos lihominen kuuluu jokaisen miehen elämään? Mitä jos käsillä on nyt se hetki kun jätän pojan vartalon taakseni ja minusta tulee viimeinkin mies? Jätän koteloni ja kuoriudun entistä ehompana, nyt siivekkäänä perhosena?
Siivet=läskimaha
Tänään olen itse asiassa täysin varma asiasta. Suomalaiseen elintasoon tottuneella miehellä kuuluu olla vatsan kohdalla vähän ylimääräistä lihaa. Se tuo auktoriteettia ja charmia olemukseen. Jokainen poika haluaa pohjimmiltaan muuttua perhoseksi.
Mitä tästä taas opimmekaan?
- Pyöreys on ok.
- Ainoastaan pikkupoja tavoittelee "tiukkaa vartaloa"
- Olen perhonen, älä vittuile.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti