Julkisesta käyttäytymisestä

Olen seurannut Ylen toimittajan Sakari Kilpelän uraa jo kahden täyden haastattelun ajan. Tämä on juuri sopiva määrä, että pystyn tekemään syvääluotaavan analyysin Kilpelästä sekä ihmisenä että toimittajana.

Sakke

Viime viikolla A-studion lähetyksessä Sakari tiukkasi entiseltä kulttuuriministeri Arhinmäeltä vastauksia liittyen nykyisen hallituksen äärettömän paskaan politiikkaan. Arhinmäki vanhana kettuna pyrki vastaamaan kysymyksiin asiallisesti ja ennen kaikkea omaa etevyyttään korostaen. Kilpelälle tämä ei tietenkään käynyt. Kaikki tietävät, että paskan journalismin kriteerit täyttyvät juuri siinä kohdassa, kun antaa haastateltavalle riittävästi aikaa vastata kysymyksiin. Tästä syystä Kilpelän oli pakko muuttaa haastattelu sössöttäväksi jankutukseksi ja myötähäpeän oppitunniksi.

Kyseinen haastattelu ei ollut suinkaan Sakarin ensimmäinen kerta, kun hän ammattitaitoisesti höykyttää vierastaan. Pari viikkoa sitten haastateltavana oli Sarasvuon Jari, joka oli kämmännyt perin jarimaisesti ja pilkannut twitterissä A2-kannabiskeskusteluun osallistunutta, vakavasta sairaudesta kärsivää, pipopäätä. Entisenä toimittajana Sarasvuo tiesi, miten kyseisessä tilanteessa pitää toimia. Jarin taktiikkana oli sivuuttaa anteeksipyytäminen ja erehdyksen myöntäminen ja keskittyä asian positiivisiin puoliin. Myönteistä oli esimerkiksi se, että pipopää pääsi juttelemaan asiasta oikein kahden kesken Sarasvuon kanssa. Lisäksi Jari oppi nyt media-alan ammattilaisena, miten nykyaikaisia viestimiä tulee käyttää. Hyvä Jari!

Luojalle kiitos, että Sarasvuota haastatellut Kilpelä pitää tuollaisesta omahyväisestä paskanjauhamisesta yhtä paljon kuin tavallinen kansalainen: ei yhtään. Sen sijaan, että Kilpelä olisi antanut Sarasvuolle mahdollisuuden vastata rauhassa, hän päätti käyttää jokaisen journalistin perustyökaluja: päälle puhumista ja keskeyttämistä.

Kilpelä onkin saanut näistä kahdesta työsuorituksesta kohtuullisen paljon huomiota, josta ikävä kyllä suurin osa on ollut negatiivista. Aiheettomaksi tämän kaiken negailun tekee se, että Kilpelä ei ole oikeastaan vastuussa kyseisten haastatteluiden kulusta. Asia on nimittäin niin, että Sakari on komean ulkonäkönsä vanki.

Suck it.

Katsoessani jälkimmäistä haastattelua, jossa Sakari kävi Arhinmäen kimppuun kuin läskileiriläinen vaahtokarkkipussiin, niin asia tuli kivuliaan selkeästi esiin: Sakari on komean ulkonäkönsä vuoksi saanut aina käyttäytyä tuolla tavalla. Etenkin kun vastassa oli lähes perunan ulkomuodon omaava, vasemmistolainen jalkapallohuligaani ja juoppo.

Paavo

Peruna

Tiedän, mistä puhun, sillä olen samanlainen kuin Sakari. Minutkin on kirottu kauniin sinisillä silmillä, hulmuavalla tukalla ja miehekkäillä kasvonpiirteillä. Tästä syystä olen itsekin joutunut kuuntelemaan katkeria kommentteja kaikenmaailman rekkalesboilta ja junteilta siitä, etten ole kuunnellut heidän mielipiteitään tai mussutuksiaan.

Sakarin ja minun kannaltani onkin perin ikävää, että nyky-yhteiskunta on asettautunut näiden geneettisesti takasuoralta lähtevien puolelle. Vanhoina hyvinä aikoina kauniit ihmiset saivat käyttäytyä miten halusivat ja kenelläkään ei ollut tähän nokan koputtamista. Nämä ajat ovat kuitenkin jo auttamattomasti ohi.

Mutta mitä me voimme oppia tästä kaikesta?

1. Kauniiden ihmisten, kuten Kilpelän, tulisi muistaa, että myös tavalliset ihmiset ansaitsevat edes joskus oman puheenvuoron.
2. Jos haluaa käyttäytyä kuin ärtynyt persereikä, niin tilaisuus siihen täytyy valita huolella.
3. Älä käyttäydy kuin ärtynyt persereikä.

Ystävällisin terveisin: komea toverisi

paavon haastis

jarin haastis