Kikkeliskokkelis

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Maailmansielu

Lukulasit auttavat tämän
blogin lukemisessa.
Pääsiäinen on hyvää aikaa jokaiselle menestyjälle ottaa askel taaksepäin ja katsoa maailmaa hieman henkistyneemmältä suunnalta.

Kerron teille pienen tarinan pojasta, aasista ja prinsessasta joiden kohtalot kytkeytyivät toisiinsa ja jotka löysivät toisensa maailmansielun johdatuksella:

Rakkauden Mangosipsit


Maailmansielu antaa meille veden, jota tarvitsemme matkallamme kohtalon aavikolla. Se puhdistaa meidät rakkauden puutarhaletkulla ja syöttää mangoviipaleita kun olemme nälkäisiä. Ei kuitenkaan niin paljoa että meille tulisi ähky. Juuri sopivasti. Sillä lailla, että jaksamme nauttia mangon erityisestä mausta eikä se muutu pahviseksi suussamme.

Ihminen yhdistyy miettteissään maailmansieluun päivittäin. Siksi onkin tärkeää puhdistaa yhteyskaapelit ja tarkistaa ettei niihin ole mennyt pölyä, joka saattaisi hidastaa yhteyttä. Maailmansielu ei hyvitä haittoja, joita hidastuneesta yhteydestä on käyttäjälle saattanut koitua.

Maailmansielu kuuntelee ihmistä. Se on rauhan, rakkauden ja anteeksiannon lähde. Ihminen ei vain osaa aina tarttua kiinni hetkeen ja kuunnella maailmansielua. Ihmisen tulee odottaa rauhassa maailmansielun vihjeitä ja opastusta. Ei pidä luovuttaa heti ensimmäisen kolmen tunnin aikana, jos vastausta ei tulekaan. Maailmansielu muistaa aina rohkaista ihmistä virkistävällä jonotusmusiikilla. Se täyttää sielun ja mielen tarinoilla puhelinlinjoista Memphisisssä tai sateesta Afrikassa. Yhä uudelleen ja uudelleen. Ja taas uudelleen ja uudelleen. Sitten se kertoo ihmiselle, että hänen kohtalonsa on nyt jonossa, mutta ihan kohta se merkki tulee sieltä. Ratkaiseva merkki, joka johtaa ihmisen rakkauden ja onnellisuuden lähteelle. Ei tosin ihan vielä. Nyt maailmansielun kaikki oppaat ovat varattuja. Hetki pieni.

”It's gonna take a lot to take me away from you. There's nothing that a hundred men or more could ever do. I bless the rains down in Africa. Gonna take some time to do the things we never have”. Kaikki henkioppaamme ovat varattuja odotathan hetkisen.

  • Maailmansielu, Tuuli puhelimessa.
  • Joo se on pieni ihminen tässä terve.
  • No moi. Miten voin auttaa.
  • No oon tässä koittanut saada yhteyttä maailmansieluun...
  • Joo-o. Onko ollut linjoissa vikaa vai kuinka?
  • Joo varmaankin. En ole ihan löytänyt omaa polkuani tässä elämässä.
  • No kuule. Ei tässä mitään hätää. Mää ulisen tässä nyt jotain puhelimeen. Sää kuulet sen kohinana, mutta sovitaan hei tapaaminen niin mää tuun ulisemaan sun korvaan.
  • Okei. Ja se sitten auttaa?
  • No joo-o. Siitä sää sitten saat sellaisen vision et mitä sun tartteis tehdä.
  • No kiitos. Sehän kuulostaa kovin kätevältä.
  • Ei mitään hei. Kkrrhhkkkrrhhhkkkrrhhhhrhhrhrhkkkrkrkkrkrkr...

Ja niin poika sulki puhelimensa palaten yöllä vielä uudestaan ja uudestaan muistoihinsa Tuulen ujelluksesta.
Seuraavana päivänä poika näki polullaan aasin tarjoten tälle vettä. Aasi yhdistyi maailmansieluun ja muuttui sipsipussiksi. Poika ravitsi itseään sipsipussilla ja hymyili auringolle, jolla oli aikaa hymyillä heti takaisin. Tuuli oli tehnyt tehtävänsä. Silti se vielä kevyesti ujelsi pojan korvissa. Poika ravisti maahan sipsin muruja. Murut pureutuivat maankuoreen ja saivat voimaa maailmansielusta. Hitaasti ne muuttuivat kauniiksi prinsessaksi. Kaunis prinsessa oli varsin helppo ja hyväuskoinen. Se oli odotettavissakin. Olihan hän syntynyt sipsipussista, joka oli aiemmin ollut aasi. Poika kuitenkin nappasi prinsessan syliinsä, suuteli häntä ja yhdessä he askartelivat sipsipussista auton ja ratsastivat auringonlaskuun.


Toivon kovasti, että te rakkaat lukijat otatte oppia tästä tarinasta ja kuuntelette maailmansielua. Ihminen löytää paikkansa maailmassa vain uskomalla ihmeisiin ja ihmettelyyn. Istuttakaa sipsipusseja maahan ja odottakaa unelmienne prinsessaa tai prinssiä. Se toimii varmasti kunhan vain jaksatte uskoa. Ja jos ei toimi niin sitten ette vain oikeasti halunneet ja uskoneet tarpeeksi. Yksi hyvä tapa osoittaa uskoa ja halua on lähettää seteleitä hyvänmielen menestysblogille tai tykätä meistä facebookissa. Se osoittaa maailmansielulle, että olette tosissanne. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti