Kikkeliskokkelis

torstai 8. toukokuuta 2014

Thunderdome


Todellinen menestyjä näkee tulevaisuuteen. Hän osaa ennustaa tulevat trendit ja tapahtumat mukauttaen toimintansa niiden mukaiseksi. Hän on aina askeleen edellä muita.
Menestyjä

Rakas Menestysblogin lukija. Sinä olet vielä nuori ja vasta menestyjän matkasi alussa. Lyhyt oppimäärä menestystä, jonka olet imenyt sisääsi blogimme kautta ei todennäköisesti ole vielä antanut sinulle kykyä ennustaa tulevaisuutta.

Ei hätää. Me teemme sen puolestasi. Katsomme kristallipalloomme vuosien kokemuksen ja ankaran harjoittelun karaisemilla silmillämme ja kaivamme sieltä kuvan tulevaisuuden Suomesta. Maasta, joka on hyvin samankaltainen kuin nykyinen versio itsestään, mutta silti niin kovin erilainen. Maasta, jossa sinä tulevaisuuden menestyjä teet kauppaa ja kehität itseäsi. Ota oppia ja kehitä itsellesi juuri niitä kykyjä joita tulevaisuuden Suomi vaatii.

Opiskelu kannattaa aina

Visiomme Suomesta vuonna 2019 perustuu useiden asiantuntijoiden näkemyksiin ja pitkälliseen tutkimukseen, jonka aikana tutkimme kaikki koskaan tehdyt tilastot ja tutkimukset. Ihan kaikki. Aivan varmasti.

Suomi vuonna 2019:



Suuret ikäluokat ovat siirtyneet eläkkeelle. Koko Suomi Mega-Helsinkiä lukuunottamatta on autioitunutta joutomaata, jossa satunnaiset maalaiskylät yrittävät tarjota ihmisille suojaa. Maanteitä hallitsevat tuulipukuihin sonnustautuneet iskelmää kuuntelevat eläkeläiset. Eläkkeiden leikkaaminen on pakottanut heidät etsimään tulonlähteitä autioituneilta maanteiltä. Vanhukset sauvakävelevät maanteillä aiheuttaen pahennusta ja kipua nuorison tyylitajulle. He etsivät teiden varsilta bitcoineja, jotka ovat tulevaisuuden ainoa käyttökelpoinen valuutta. Entsintä on turhaa, sillä vanhukset eivät tiedä mitä bitcoinit ovat.

Laittomat bingot keräävät eläkeläiset yhteen Porissa. Voittajalle annetusta hedelmäkorista puuttuu pussillinen kuivattuja luumuja. Koko Pori palaa viikon kestävässä tulipalossa. Yksinäinen Olli Lindholm vaeltaa kaupungin raunioissa. Muistoissaan vain se nuoruuden Yö, joka nyt istuu eurooppalaisessa yhteisvankilassa rikoksista ihmisyyttä vastaan. Ei olisi koskaan kannattanut lähteä valloittamaan Euroopan tanssilavoja. Mustajärvi varoitti kyllä. Olli ei kuunnellut. Kaverit kärsivät. Niin se vain meni tässä elämässä.



Teiden varsilla vallitsee kaaos ja sekaannus. Väkivalta rehottaa. Matti ja Teppo laulavat autoradioissa. Ainoa lakia ylläpitävä taho ovat teillä partioivat asfalttisoturit. Miehet ja naiset, jotka uhraavat terveytensä suojellakseen Mega-Helsinkiä eläkeläisten laumoilta. He ovat arjen sankareita, jotka kaupungissa asuvat jättimäisillä älypuhelimilla skeittaavat nuorukaiset ovat unohtaneet. Heidän työnsä ei näy näille vellihousuille, jotka keskittyvät päivittelemään Robinin ja Isaac Elliotin jatkuvasti pahenevaa kokaiiniongelmaa.

Paula Koivuniemi asuttaa Hartwall Areenaa, jonka sisätilat on muutettu jättimäiseksi Thunderdomeksi. Kaksi menee sisään yksi tulee ulos. Se on Thunderdomen laki. Entinen isäntä Hjallis on kadonnut Siperiaan. Kahden minuutin jäähy on nyt kuolemanrangaistus. Paula pitää kuolemanareenassa yllä infernaalista järjestystä. Hän näyttää yhä 42-vuotiaalta. Nuorten miesten sielut, joita hän nauttii aamupalaksi, pitävät hänet vireässä kunnossa. Asfalttisoturi toisensa jälkeen valuttaa sisälmyksensä entisen Hartwall Areenan viemäreihin. Paula hymyilee ja kuuntelee Tomppaa. Tomppa ei sano mitään. Hän kaipaa Katri Helenaa ja aikaa jolloin Thunderdomessa oli vielä arvokkuutta. Sitten Jokerit myytiin KHL:n venäläisille. Tomppa itkee yhden ananaksen makuisen kyyneleen. Muuta hän ei ollut syönyt vuosiin. Pelkkää ananasta. Sata kesää ja tuhat yötä ainakin. Paula sanoi sen antavan hänelle raikkaan trooppisen esanssin.




Vain yksi uskaltaa asettua Paulaa vastaan. Vain yksi Asfalttisoturi. Hän, joka on jo menettänyt kaiken. Hän, jota motivoi vain kosto. Entinen Dubstep-artisti, joka joutui hyväksymään kohtalonsa. Ihmiset eivät koskaan hyväksyneet musiikkia, joka kuulosti epävireiseltä vatsataudilta. Ei vetänyt vertoja vanhalle kunnon iskelmälle sanoivat.

Asfalttisoturi astui Thunderdomeen. Vatsa oli tyhjä. Palavan Porin raunioista löytyneet kalakukot eivät enää lämmittäneet. Asfalttisoturi ihmetteli yhä, miten porilaiset olivat onnistuneet varastamaan kalakukon kuopiolaisilta. Ovelat paskiaiset.

Kymmenien metrien jonot nakkikioskilla. Mikään ei ollut muuttunut sitten Hjalliksen. Ei ainakaan täällä. Ei se mitään. Kosto maistuu parhaalta 10 euron kaljan ja pizzanpalan välissä. Thunderdomen kioskit olivat rikollisten hallussa. Mikään ei ollut muuttunut. Asfalttisoturi tyhjensi taskunsa ja täytti vatsansa. Iskelmä kuolee tänään.

Asfalttisoturi astuu areenan keskelle. Vihollinen toisensa jälkeen kaatuu hänen eteensä. Paula lähettää ykkösketjunsa mies kerrallaan Asfalttisoturia vastaan. Kaksi menee häkkiin. Yksi tulee ulos. Asfalttisoturi seisoo yhä. Kakkosketju kaatuu. Kolmosketju kaatuu. Nelosketju kaatuu. 13. hyökkääjä unohti varaluistimet kotiin ja peliluistimet eivät sovi jalkaan. Paula huutaa turhautuneena. Eikö maailma oppinut mitään Tukion luistimista?



Pajatso on tyhjä. Vain kaksi voi astua Thunderdomeen. Asfalttisoturi ja Iskelmätähti. Kaksi menee sisään. Yksi tulee ulos. Sellainen on Thunderdomen laki.

Asfalttisoturi on uupunut. Pizzanpala oli pieni. Aivan käsittämättömän pieni. Miten kukaan kehtaa pyytää sellaisesta 7 euroa. Onneksi kympin olut oli täynnä tärkeitä kaloreita. Paula nauraa. Hänen silmissään vastustaja on väsynyt, heikko ja haisee kalakukolle. Kuka helvetti muka syö kalakukkoa vuonna 2019? Asfalttisoturin on oltava porilainen. Vain porilainen luulisi kalakukon olevan syötäväksi kelpaavaa.

Paula takoo Asfalttisoturia naamaan 4 ceedeen kokoelmalevyllään. Miksei se putoa? Ei kukaan voi kestää neljän tunnin kokoelmaa Paula Koivuniemen "hittejä". Asfalttisoturi kestää. Hän syntyi kestämään tämän kivun. Hänet karaistiin 2010- luvun dubstepscenessä. Se kesti hetken, kuoli ja jätti jälkeensä vain palavat rauniot. Nuo palavat rauniot olivat kovettaneet Asfalttisoturin ihon ja sielun. Hän ei todellakaan pelännyt Paulaa.

Asfalttisoturi kesti Iskelmätähden rynnistyksen. Käynnisti oman hyökkäyksensä. Hän kadotti maailmasta rytmin ja melodian. Hän poisti harmoniat ja stemmat. Vain häiriintyneet ripuliäänet jäivät jäljellä. Tum Tum Tum Tum Trööts Trööts Prööts. Äänet kaikuivat Paulan korvissa. Ne halvaannuttivat Iskelmätähden. Tomppa nousi seisomaan. Oliko vapaus koittanut? Kenties. Oliko tämä Messias, josta Katri Helena oli puhunut ennen lähtöään. Hänen täytyi olla. Jopa Tompan korvat vuosivat verta. Ja hän oli jakanut elämänsä iskelmätähtien kanssa. Hän jos joku tiesi, mitä korvakäytävän kiputilat olivat.

Asfalttisoturi oli nyt niskan päällä. Iskelmätähti aneli armoa. Thunderdomen kadotetut sielut halusivat nähdä valtiattarensa maassa. Ne kannustivat Asfalttisoturia. Asfalttisoturi vastasi huutoon. Hän oli rakentanut hyökkäyksensä täydellisesti. Kerros kerroksen päälle uusia tukahduttavia ääniä, joissa ei ollut mitään järkeä. Pörinää, örinää ja lörinää. Tämä oli dubstepin hetki. Täydellinen kappale oli saavuttamassa huippunsa. Thunderdome nousi ilmaan. Se odotti vain yhtä hetkeä. Tätä hetkeä. Droppia.

Paula kaatuu kuolleena maahan. Tämä päivä oli liikaa aikuiselle naiselle.

Tomppa kaivaa elottoman Paulan kaulasta avainnipun. Hän avaa kahleet, jotka sitoivat hänen jalkansa Thunderdomen takimmaiseen pylvääseen. Takataskussa iltapalaa odottanut ananas hiertää vasenta kankkua. Ei enää. Komeassa kaaressa ananas lentää kohti Paulan elotonta ruumista. Tummat silmät ja ruskea tukka värjääntyvät ananaksen makeasta nesteestä. Tomppa nostaa katseensa. Asfalttisoturi avaa Thunderdomen oven, kadoten samalla valoon. Se oli viimeinen kerta kun Tomppa näki Asfalttisoturin. Asfalttisoturi eli enää vain hänen muistoissaan.


Tälläinen on tulevaisuuden Suomi. Tämä on teidän tulevaisuutenne.

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Mieheksi tuleminen ja oleminen

Suomi

Tiedättekste ku kaikki suomalaiset, etenkin miehet, on nykyään ihan saatanan nynnyjä. Syynä tähän on se ettei meistä kukaan tiedä, miten aikuisena kuuluu käyttäytyä tai ylipäätään millon meidän pitäisi ruveta käyttäytymään niinku aikuset miehet. Meiltä puuttuu suomesta täysin nää aikuistumisriitit ja vielä kun mä tätä oikeen omakohtasesti olen miettinyt, ni miehistymisriitit.
Mitkä on ne tämänhetkiset rituaalit, jotka pojat käy, että niitä ruvetaan pitämään miehinä täällä Suomessa? Jumalauta ne on rippikoulu ja armeija. Ja mitä niissä tehdään sellasta, että voi sanoa miehistyneensä?
No ensinnäkin rippikoulussa istutaan nuotion ympärillä ja lauletaan käsi kädessä kumbaijaata, kunnes tulee ilta ja silloin vedetään perseet joko kotoa tuoduilla viinoilla tai sitten Jami, joka näyttää vittu kakskytviisvuotiaalta, mutta on jollain helvetin ihmeellä kuitenkin rippikouluikänen, hakee lähikaupasta keissin kaljaa. Koko homma huipentuu rinkirunkkaukseen kavereiden kanssa. Tai sitten heitetään mällit nynny-Eemelin tyynyliinaan, kun se on jo sammunut tai pahempaa vielä, ei ole osallistunut ryyppäämiseen vaan sen sijaan lukee katekismusta.

Se on sun omaksi parhaakses Eemeli, usko pois.

Entäs sitten Suomen valtion armeijassa? Siellä maataan viikkotolkulla jossain saatanan metsässä naama paskassa ja odotetaan jotain perkeleen vihollista. Kun sitten yllättäen sitä vihollista ei olla jumalauta kolmeen viikkoon nähty, ni voidaan siirtyy takasin kasarmille ja sotkuun syömään munkkeja. Koko homma huipentuu joko rinkirunkkaukseen tai sitten yövartiossa ollessa heitetään mällit alikersantin makuupussille, kun se on niin mulkku jätkä.

Hmmph. Taas?!

Molempiin näistä vielä pätee sekin, ettei ruuasta tarvitse huolehtia. Tämän kansakunnan pikku löllöpallerot saa vetää masunsa täyteen vähintään kolme kertaa päivässä, että kasvaa kunnon mieheksi. Yöt saa nukkua pehmeässä sängyssä ja jos sanoo, että kurkku on kipeä, niin sitten annetaan lupa maata koko päivä sängyssä muna kädessä. Ja kaikkea tätä vielä valvoo tilanteesta riippuen puolenkymmentä vanhempaa henkilöä, ettei vaan nämä pikkurunkkarit satuta itseään. Esimerkiksi liian kovasta käteen vedosta aiheutuvia palovammoja.

Suomalaisen nuoren miehen käsi ikävuodet 12-19.

Afrikka


Toista se on jumalauta Afrikassa. Siellä sentään osataan pitää huolta siitä, että poikalapset käyvät kunnon koulun läpi ennen kun ne hyväksytään miehiksi yhteisössään.
Isossa osassa näistä afrikkalaisista heimoista, tai ainakin mun näkemyksen mukaan ne heimot, joita voidaan pitää ollenkaan kunnollisina, aloittaa tän aikuistumisriitin sillee, että ne leikkaa pojan meisselistä ylimääräset nahat pois. Hygieniasta huolehtii tietenkin kylän oma poppamies. Tää poppamies nyt on tietenkin aivan saatanan pöllyissä ollut koko elämänsä, ni sitä ei tietenkään pelota tai järkytä ollenkaan tällanen peniksen silpominen. Itse asiassa sehän on ihan normaalia.

Es normal.

Mutta tää nuorukainen todennäköisesti voi olla hieman hädissään, kun se on eka saanu elää noin kolmetoista vuotta onnellisesti ja rauhallisesti yhdessä kokonaisen peniksensä kanssa, niin sitten sille kerrotaan että nyt sun pippelistä leikataan ylimääräset pois. Täs kohdassa ainoa oikea reaktio tällaseen ehdotukseen tietysti on, että mitä vittua!? miks vitussa? mene ny vittuun siitä!
Mutta onneksi tosiaan kylässä on tämä oma poppamies, joka hyvinkin ammattitaitoisesti tarjoaa pojalle semmoset höyryt, että tälle nuorelle pojalle on se ja sama leikataanko koko penis vai vaan osa siitä, kunhan nää tultasyöksevät enkelin ja villisian risteytykset pysyvät rauhallisina ja eikä ne lennä yhtään lähemmäs.

Täytetty afrikkalainen villilohikäärmesika.

Tosiaan, kun tää leikkaustoimenpide ollaan saatu hoidettua ni sitten se putsataan mahdollisimman kliinisesti. Usein tää kliinisesti tarkottaa tällä heimokielellä sitä, että poppamies imasee vuotavan veren pois ja näin sitten lopettaa tämän muuten hengenvaarallisen verenvuodon. Avot!
Ja kun tämä osio on saatu hoidettua alta pois, ni voidaan siirtyä seuraavaan osioon tässä riitissä. Tässä kohtaa tosiaan täytyy siis muistaa että tää juuri teini-iässä oleva poika on just vetänyt ensimmäisen kerran elämässään psykedeelejä, tämän tripin takia se on päätynyt kokeilemaan myös kehonmuokkausta ja kaiken kruunuksi se on saanu elämänsä ekan suihinoton.

Kaveri näyttää siis suurinpiirtein tältä.

Noniin eli me voidaan kaikki kuvitella kun tää poika hortoilee ulos sieltä majasta ihan vitun sekaisin, ni heti sen jälkeen kylän vanhin tulee sen luo ja antaa sille terävän puukepin. Tää kyläpäällikkö kertoo tälle pojalle että homman nimi on nyt se että sä lähdet kahdeks viikoks nyt tonne vitun savannille ja tapat leijonan. Sellasen saatanan ison ja ilkeen. Ja tän kahden viikon aikana sulla ei oo mitään asiaa takas tähän kylään. Sä syöt sitä mitä saat kiinni, eli todennäkösesti et yhtään vitun mitään ja jos käärme puree tai toi sun kullis muuttuu harmaaks ja meinaa tippua ni hei, ei voi mitään.
Kun tää poika on sitten saanu nää erittäin rohkasevat ja kallisarvoset neuvot tälle reissulleen, ni se lähetetään matkoihinsa puukepin, todennäkösesti tautisen munan ja aivan hippasen sekasin olevan kuuppansa kanssa.

Voi vitulla päähän.

Mutta jos tää kaveri on ollenkaan miehistyvää sorttia niin se jumalauta selviää siellä savannilla sen pari viikkoa. Tosiaan se todennäkösesti syö pelkästään matoja ja sarvikuonon paskaa koko sen ajan ja värisee tulehduskuumessa jossain puskissa, mutta se jumalauta oikeesti selviää siitä. Sitten ku tää pieni kaiffari on saanu tarpeekseen tästä paskasta, ni se puhtaan vitutuksen voimalla käy vielä vetämässä leijonaa ihan vitusti turpaan, ilman sitä saatanan keppiä kun ei siitä nyt kuitenkaan mitään hyötyä ole, ja nylkee sen pienillä kätösillään ja vie sen takasin sille kusipää kyläpäällikölle.

Tälle jätkälle siis.

Aika uskomatonta vai mitä? Nii, mun mielestä tollasen koettelemuksen jälkeen on jo ihan ok kutsua itseään mieheksi ja sitten tosiaan ne kymmenet jalkavaimot mikkä kuuluu vielä siihen miehistymispakettiin siellä päin maailmaa, ni mun mielestä sekin on itse asiassa ihan sopivaa. Todennäkösesti jos tollasesta koettelemuksesta selviää, ni pärjää ihan hyvin kymmenen naisen kanssa ja saa tehtyä ihan pätevää jälkikasvuakin.

Suomi


Jos Suomessa olis käytössä yhtä helvetin hyvät miehistymisriitit, niin miten sekin sitte toimis?
Mä pystyn hyvin kuvittelemaan että kun mä olin kolmetoista ni mun isä olis rynnänny mun huoneeseen ku mä pelaan pleikkaria helvetin tohkeissaan.
”Hei Rami hei laita se kapula pois. Noni hyvä. Nyt susta Rami tulee jumalauta mies. Mä olen hei saanut ton naapurin Penun tulemaan tähän meille ihan just. Mä olen hankkinu teille vähän tota budii ja sitte Penulla pitäis olla muutama gramma tota sieniä, ni saatte vetää ne sitte. Joo Rami te vedätte ne ja sitte Penu leikkaa palan sun munasta pois. Joo tää kaikki on suunniteltu Rami jo etukäteen, susta tulee nyt jumalauta mies. Niin kun Penu on saanu tän leikkausoperaation hoidettua ni sä lähdet Rami tää lätkämaila kädessä tonne metsään ja tuut takasin parin viikon päästä kunhan oot eka tappanu ahman. Kotiin ei oo sitte mitään asiaa ennen.”
”MITÄ VITTUA NYT TAAS ISKÄ! Mä en vittu todellakaan lähde minnekään vitun metsään ja tää vitun Penu voi painuu hevonvittuun!”
”Älä nyt Rami rupee mitään pelleilemään, tää on vuosisatoja vanha perinne ja täytyy susta nyt jumalauta mies saada jotenkin tehtyä. Noni nyt se Penu on jo tuolla ovella mä päästän sen sisään. Tossa on tää lätkämaila ja hei nähdään sitten parin viikon päästä. Moro!”
"No mitä helvettiä, ei suomessa oo edes ahmoja näin vitun etelässä. Isä hei nyt vittu!”